Muottikolmio tukee tänä jouluna Sydänliiton tärkeää työtä

Olemme tänä vuonna lahjoittaneet joululahjatervehdyksiin varatut varat merkitykselliseen kotimaiseen työhön tukemaan Sydänliiton joulukeräystä. Sydänliitto tekee arvokasta työtä suomalaisten sydänterveyden edistämiseksi ja sydänsairauksien ehkäisemiseksi sekä tukee sydänsairaita ja heidän läheisiään eri elämäntilanteissa. Lahjoituksemme avulla Sydänliitto voi jatkaa työtään terveyden edistämisen, neuvonnan ja tuen parissa – siellä missä avulle on eniten tarvetta. Ennaltaehkäisevä työ ja oikea-aikainen tuki…

Torsten Salaojaremontit Oy:n projekti Helsingin Pakilassa

Torsten Salaojaremontit Oy asensi Pakilan kohteeseen Isodrän-järjestelmän. Valmistuneen remontin myötä talon kellaritilat kuivuivat ja sisäilman laatu parani huomattavasti. Rakenteiden kuivuminen ja parantunut eristys vähentävät pitkällä aikavälillä myös lämmityskustannuksia. Kokonaisuudessaan projekti paransi merkittävästi sekä rakennuksen teknistä toimivuutta, että asumisviihtyvyyttä, unohtamatta kiinteistölle tuotua lisäarvoa. Tutustu projektiin tarkemmin Torsten Salaojaremonttien sivustolla.

vesitiiviit betonirakenteet

Jo 30 vuotta vesitiiviitä betonirakenteita JOCO 10 -injektointiletkulla

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun JOCO 10 -injektointiletku kehitettiin vastaamaan suomalaisia rakennusolosuhteita. Injektointiletku on erinomainen keino varmistaa betonirakenteiden työsaumojen tiiveys. Se muodostaa saumaan väylän, jota pitkin on helppo pumpata tiivistävä injektointiaine koko sauman pituudelle. Injektointiletkun tulee siis päästää luotettavasti injektointiaine sisältään ulos työsaumaan, kun se paineistetaan. Ennen JOCO 10:n kehittämistä, Suomessa käytettiin…

ISODRÄN turvaa Tammelan Stadionin lämmöneristyksen

Tampereen Tammelaan on valmistunut uusi 8000 henkilön jalkapallostadion. Rakennusprojekti on ollut käynnissä vuoden 2021 kesästä saakka ja nyt lähes kahden ja puolen vuoden jälkeen stadion on valmiina. Stadionin valmistuminen on hieno uutinen jalkapallofaneille, koska sen lisäksi, että Ilves saa uuden kotikentän Tampereelle, tulee kenttä vastaamaan UEFA:n 4-kategorian vaatimuksia, jotka mahdollistavat euro- ja maajoukkuepelien pelaamisen Tampereella.…

Muottikolmion muottitekniikkaan ja Alban harjateräksen käsittelykoneisiin nyt saatavilla leasingrahoitus

Leasingrahoitus on joustava rahoituskeino, jolla hallitset joustavasti suuretkin laitemäärät. Leasingrahoitus mahdollistaa laitelisäykset, vaihdot, samoin kuin vuokra-aikojen muutokset. Vuokra-ajan, vuokrien maksuvälin ja jäännösarvon määrän sovitamme yrityksesi toimintaan. Vuokra-aika on yleensä 48 kk. Vuokra erääntyy kunkin maksujakson alussa. Vuokran maksat kuukausittain tai neljännesvuosittain. Vuokra voidaan porrastaa esimerkiksi investoinnin tuotto-odotusten tai kuukausivaihtelun mukaan. Rahoitusleasing ei näy velkana yrityksen…

YBT Mika Alapuranen

YBT Oy otti käyttöön Muottikolmion toimittamaa muottitekniikkaa Ylitornion elementtitehtaallaan – Kokemukset ovat olleet vain positiivisia

Muottikolmion B.T. Innovation muottitekniikan käyttöönotto pienentää elementtimuottien valmistuksesta syntyviä kustannuksia. Tämän totesi myös betonivalmisosien valmistaja YBT Oy ottaessaan muottitekniikkaa käyttöön Ylitornion elementtitehtaallaan. Muottikolmio toimitti muottitekniikan työkalut alun perin YBT:n kuorielementtilinjalle, mutta sen jälkeen niitä on käytetty myös muualla elementtien valmistuksessa. YBT:lle toimitettiin 148 millimetrisiä teräslaitoja sekä magneetteja 32 metrin kuorielementtilinjalle. ”Käyttöönotto oli vaivatonta. Muottikolmion Anssi…

VALESOKKELIN KORJAUSMENETELMÄN KEHITTÄJÄ LAMOX OY OSAKSI MUOTTIKOLMIOTA 1.1.2024 ALKAEN

Valesokkelin korjausjärjestelmien tuotteisiin erikoistunut Lamox Oy yhdistyy osaksi Muottikolmiota.  Muottikolmio Oy allekirjoitti 3.3.2023 sopimuksen, jonka mukaisesti se ostaa Lamox Oy:n sen omistajalta Malum Oy:ltä. Oston seurauksena Lamoxin toiminta tulee fuusioitumaan Muottikolmioon 1.1.2024 alkaen. Lamox on valesokkelirakenteiden korjaamiseen kehitetyn ja patentoidun Termotuote-menetelmän valmistaja Alajärveltä. Termotuote on toimintahistoriansa aikana saavuttanut vahvan aseman rakennusliikkeiden ja urakoitsijoiden parissa, minkä…

Näin viherkatto sopii myös suomalaiseen omakotitaloon

Viherkatto miellyttää monen silmää ja oikein toteutettuna se sopii hyvin suomalaiseenkin talonrakentamiseen ja ilmasto-olosuhteisiin. Se suojaa vesikattoa ja eristää sekä kylmältä että kuumuudelta. Viherkatto toimii myös pölyttäjähyönteisten elintilana ja hiilinieluna. Viherkaton kaikkia hyötyjä ei tunneta Viherkatto on edelleen Suomessa harvinainen. Eri puolilla Kesi-Eurooppaa sitä on kuitenkin suosittu jo noin 40 vuoden ajan. Suomessa ennakkoluulot ovat…

Isodränillä viiden kerrostalon kellarit kuiviksi Espoon Tapiolassa

Espoon Tapiolassa osoitteessa Louhentie 13 on täysi touhu päällä. Viiden kerrostalon kellarikerroksen remontti merkitsee salaoja- ja sadevesijärjestelmän uusimista. Myös seinäeristeet menevät uusiksi, ja lisälämmöneriste nostaa kellarikerroksen eristyksen uudelle tasolle. Aiemmin kellarissa ja myös ensimmäisessä asuinkerroksessa kärsittiin kosteudesta. Kellarissa on varasto- ja väestönsuojatiloja, ja sellaisina ne säilyvät myös jatkossa. Remontin jälkeen ei tarvitse huolehtia kosteudesta eikä…