Helsingin Punavuoressa on meneillään vuonna 1960 valmistuneen asuinkerrostalon linjasaneeraus. Sisäpuolisten töiden rinnalla saneeraus tarkoittaa mittavia töitä myös ahtaalla piha-alueella. Sepänkatu 3-5:ssä kellarin kosteuden- ja lämmöneristys toteutetaan Isodränillä. Toimivan rakenteen lisäksi tiiviissä kaupunkirakenteessa, ahtaalla sisäpihalla työskenneltäessä korostuu Isodränin sallima kaivumassojen uudelleenkäyttö.
Pihan kaivumassat täyttöihin
Kahdeksankerroksisen As Oy Sepänkatu 3-5:n linjasaneerauksen maanrakennusurakoitsija on West Express Oy. Hankkeen pääurakoitsija on Kenno-Rakenne Oy.
MK tänään -toimittaja tapasi työnjohtaja Marko Paloniemen Sepänkadun työmaalla kesäkuussa, jolloin maanrakennustöitä oli tehty reilu kuukausi. West Expressin urakka valmistuu kesän aikana, koko linjasaneeraus puolestaan vuonna 2016.
Lisänä pumppaamo
Sepänkadun kohde on Paloniemen mukaan saneerausmaanrakentamiseen pääkaupunkiseudulla erikoistuneelle West Express Oy:lle varsin tyypillinen.
”Haasteellisinta sekä työmaan logistiikan että työturvallisuuden kannalta on työskenteleminen ahtaalla sisäpihalla. Lisähaastetta tuo pihaan tuleva pumppaamo, jonka kaivusyvyys 5,5 metriin lähentelee jo merenpinnantasoa”, Paloniemi toteaa.
”Pohja- ja pihaviemärit sekä salaoja- ja sadevesijärjestelmä uusitaan”, hän tiivistää urakan laajuuden: ”Olemme kaivaneet ulkopuolet kokonaan auki. Perusmuuri on levytetty kauttaaltaan Isodränillä.”
Myös työmaa kiittää
”Ahdasta on, joudumme siirtokuormaamaan kaiken tavaran: poisvietävät maamassat ja tilalle tuotavat hiekat ja sepelit. Bobcat tuo ja vie tavaran porttikongin kautta. Vaihtolava-auto on pysäköitynä kadulle”, Paloniemi esittelee.
Työmaalle yhdellä kiinnikkeellä asennettavien ja kankaalla suojattavien ISODRÄN-levyjen käsittely on helppoa ja nopeaa.
Ei olekaan yllättävää, että hän korostaa Isodränin etuja juuri massanvaihdon kannalta: ”Levyjen ansiosta suuri osa kaivumassoista voidaan käyttää uudelleen täyttöinä paikan päällä. Se helpottaa työmaan logistiikkaa – ja tuo tietysti säästöä sekä kuljetuksissa että uuden kiviaineksen hankinnassa.”
Sepänkadun kohteessa Isodränin käyttö oli merkitty jo rakennesuunnitelmiin. Isodrän on 15 vuotta omaa yritystä vetäneelle Paloniemelle tuttu entuudestaan. Hän arvioi, että valveutuneet suunnittelijat tuntevat tuotteen edut jo hyvin. Myös kahden vuoden West Express Oy -työskentelyn aikana hänellä on ollut useita Isodrän-kohteita. Uusiakin on jo tiedossa.
”Työmaalle yhdellä kiinnikkeellä asennettavien ja kankaalla suojattavien levyjen käsittely on helppoa ja nopeaa”, hän kehaisee työmaan ammattilaisia, joilla on yrityksen linjan mukaisesti kaikilla myös Rala-pätevyydet.