Muottikolmio tukee tänä jouluna Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tärkeää työtä

Olemme tänä vuonna lahjoittaneet joululahjatervehdyksiin varatut rahat merkitykselliseen humanitaariseen työhön tukemaan Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tärkeää työtä. Kansainvälinen sairaanhoitoon erikoistunut Lääkärit Ilman Rajoja -järjestö vie lääkinnällistä apua ja hoitaa konfliktien, epidemioiden ja luonnonkatastrofien keskelle joutuneita ihmisiä yli 70 maassa. Yrityksemme on tukenut järjestön toimintaa antamalla lahjoituksen, jonka turvin apu menee nopeasti perille ja käytetään siellä…

Perinteisen kerrostaloasumisen lisäksi taloista löytyy omakotitalomaista piha-aluetta ja terassia sekä laadukasta cityasumista kattohuoneistoissa. Autokatoksen katto maisemoidaan kasvamaan mustikanvarpuja ja maksaruohoa.

Sipoon Söderkullassa pienkerrostalojen runko valetaan paikalla

Sipoon Söderkullaan Pähkinälehdon alueelle vuosina 2015 ja 2016 valmistuneet okrankeltaiset luhtitalot ovat saamassa seurakseen kaksi ’samaan sarjaan’ kuuluvaa vaaleaksi rapattua pienkerrostaloa. Vuoden 2018 aikana valmistuvien talojen rakentaja, Rakennus Laprip Oy korostaa hankkeissaan kotimaisuutta ja hyvää laatua. Asunto Oy Sipoon Pähkinärinteen taloissa laatu näkyy muun muassa valitussa runkoratkaisussa. Rungot ovat paikalla valettua betonia. Vuonna 1999 perustettu…

K-kampus Kalasatamassa – Kellarikerroksesta vesitiivis betoniallas

Helsingin Kalasatamassa, K-kampus -työmaalla, on menty alimmillaan neljä metriä meren pinnan alapuolelle. Kellarikerros rakennetaan vesitiiviinä betonialtaana. Tärkeä osa kokonaisuutta ovat liikuntasaumanauhat, injektointiletkut ja työsaumalevyt, joita tarvitaan kilometreittäin. Liikuntasaumojen risteyskappaleista osa hitsataan työmaalla, osan Muottikolmio toimittaa valmiina. Kalasataman metroaseman ja rakenteilla olevan kauppakeskus Redin naapurissa sijaitsevan K-kampuksen rakentaminen käynnistyi tammikuussa 2016, valmis se on keväällä 2019.…

Isodrän maanvaraiseen lattiaan – Ylioppilastalo Ilokivi peruskorjataan

Jyväskylän Seminaarinmäellä sijaitsevan, arkkitehti Alvar Aallon vuonna 1964 suunnitteleman ylioppilastalo Ilokiven peruskorjaus alkoi kesäkuussa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan omistaman rakennuksen ensimmäiset peruskorjauskuukaudet ovat olleet pääasiassa purkua. Mutta rakentamaankin on jo päästy: elokuun lopulla valettiin maanvaraisia lattioita. Kapillaarikatkona ja lämmöneristeenä lattiassa on kaksinkertainen Isodrän-levytys. Vastaava työnjohtaja Jari Mäki-Puhtila nostaa kohteen vaativimmiksi osiksi suojellun julkisivun räystäsrakenteet ja kuparipellityksien…

Kauppakeskus Ratina muodostuu kolmesta rakennuksesta

Kauppakeskus Ratinan työmaa Tampereella käynnistyi keväällä 2015 maarakennustöillä. Iso kolmesta rakennuksesta koostuva hanke valmistuu keväällä 2018. Uudisrakennus Valo-Ratinan lisäksi kauppakeskukseen kuuluu kaksi entisöitävää funkkisrakennusta, Ranta-Ratina ja Funkkis-Ratina, jotka saneerataan vanhaa kunnioittaen. Ratinasta on tulossa Tampereen suurin kauppakeskus. Havainnekuva ilmasta käsin: Sponda Oyj Sponda Oyj:n rakennuttama kauppakeskus sijaitsee Ratinan kaupunginosassa vuonna 2008 remontoidun ja suojellun funkkistyylisen…

Tukiasuntoja Pispalan vanhaan paloasemarakennukseen

Pispalan entinen paloasema on perusteellisessa muutoksessa. Kesällä 2015 alkaneessa hankkeessa rakennuksen ulkoasu säilyy liki entisellään. Sisältö sen sijaan muuttuu: syksyllä 2016 rakennukseen valmistuu 34 tukiasuntoa. Vuonna 1957 valmistuneen paloaseman toiminta lopetettiin 2009. Sen jälkeen tiloissa on toiminut muun muassa rengasliike. Nyt nelikerroksisen rakennuksen omistaa Suomen Erityisasunnot Oy, joka rakennuttaa sinne yhteensä 34 tukiasuntoa. Yksiöt ovat…

Kaupinojan vedenpuhdistamon

Kaupinojan vedenpuhdistamon kapasiteetti moninkertaistuu

Tampereen Veden Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos Näsijärven rannalla on tuottanut kaupunkilaisille puhdasta vettä jo vuodesta 1928. Vuonna 2011 aloitettiin laitoksen iso saneeraus- ja uudisrakentamisprojekti, jonka ansiosta siitä tulee Tampereen toinen päävedenottamo Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen rinnalle. Koko laitoksen saneerauksen pitäisi olla valmis syksyllä 2016. Laitoksen uudisrakennuksena tehty siipiosa noudattelee ulkoasultaan alkuperäistä vuonna 1928 rakennettua funkistyylistä rakennusta. Viisikerroksiseen 800 neliömetrin…

Paritalon ryömintätila korjattiin toimivaksi

Pornaisiin 1980-luvun lopulla valmistuneen paritalon saneeraus aloitettiin kevättalvella 2015 korjaamalla alapohja. Ryömintätilaan oli kertynyt kosteutta, koska tuuletus ei ollut toiminut. Ryömintätilan sisäpuolisessa kosteussuojaamisessa käytettiin nyt Isodrän Kross -menetelmää. Pornaisten paritalosaneeraus on yrittäjä Mika Haaviston mukaan HT Rakennuspalvelu Ay:lle varsin tyypillinen kohde. Iso osa yrityksen työkannasta on juuri korjausrakentamista: pientaloja, paritaloja, rivitaloja. Pornaisten kohteessa alapohja uusittiin kevättalvella.…

Vesitiiviit rakenteet Vandex­-tuotteilla – Kolmen asuinrakennuksen ja parkkihallin kokonaisuus

Yksi Espoon Saunalahden nopeasti kasvavan uuden asuntoalueen työmaista on asuinkerrostalotyömaa Magneettikatu 14:ssä. Lujatalo Oy:n urakoimassa kohteessa kolmesta rakennuksesta ja parkkitalosta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus Kolmesta asuinkerrostalosta ja niiden kyljessä olevasta parkkitalosta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus. Havainnekuva Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy Vastaava mestari Ari Mohell luotsasi heinäkuussa Magneettikatu 14:ssä noin 30 henkilön työmaata. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin…

Pihan kaivumassat täyttöihin – Linjasaneeraus tiiviissä kaupunki­ympäristössä

Helsingin Punavuoressa on meneillään vuonna 1960 valmistuneen asuinkerrostalon linjasaneeraus. Sisäpuolisten töiden rinnalla saneeraus tarkoittaa mittavia töitä myös ahtaalla piha-alueella. Sepänkatu 3-5:ssä kellarin kosteuden- ja lämmöneristys toteutetaan Isodränillä. Toimivan rakenteen lisäksi tiiviissä kaupunkirakenteessa, ahtaalla sisäpihalla työskenneltäessä korostuu Isodränin sallima kaivumassojen uudelleenkäyttö. Sepänkadun linjasaneerauksessa kaivettiin rakennuksen koko ulkopuoli auki. Perusmuurin uusi Isodrän- levytys toimii sekä lämmöneristeenä että…