Isodrän maanvaraiseen lattiaan – Ylioppilastalo Ilokivi peruskorjataan

Jyväskylän Seminaarinmäellä sijaitsevan, arkkitehti Alvar Aallon vuonna 1964 suunnitteleman ylioppilastalo Ilokiven peruskorjaus alkoi kesäkuussa. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan omistaman rakennuksen ensimmäiset peruskorjauskuukaudet ovat olleet pääasiassa purkua. Mutta rakentamaankin on jo päästy: elokuun lopulla valettiin maanvaraisia lattioita. Kapillaarikatkona ja lämmöneristeenä lattiassa on kaksinkertainen Isodrän-levytys. Vastaava työnjohtaja Jari Mäki-Puhtila nostaa kohteen vaativimmiksi osiksi suojellun julkisivun räystäsrakenteet ja kuparipellityksien…

Kauppakeskus Ratina muodostuu kolmesta rakennuksesta

Kauppakeskus Ratinan työmaa Tampereella käynnistyi keväällä 2015 maarakennustöillä. Iso kolmesta rakennuksesta koostuva hanke valmistuu keväällä 2018. Uudisrakennus Valo-Ratinan lisäksi kauppakeskukseen kuuluu kaksi entisöitävää funkkisrakennusta, Ranta-Ratina ja Funkkis-Ratina, jotka saneerataan vanhaa kunnioittaen. Ratinasta on tulossa Tampereen suurin kauppakeskus. Havainnekuva ilmasta käsin: Sponda Oyj Sponda Oyj:n rakennuttama kauppakeskus sijaitsee Ratinan kaupunginosassa vuonna 2008 remontoidun ja suojellun funkkistyylisen…

Tukiasuntoja Pispalan vanhaan paloasemarakennukseen

Pispalan entinen paloasema on perusteellisessa muutoksessa. Kesällä 2015 alkaneessa hankkeessa rakennuksen ulkoasu säilyy liki entisellään. Sisältö sen sijaan muuttuu: syksyllä 2016 rakennukseen valmistuu 34 tukiasuntoa. Vuonna 1957 valmistuneen paloaseman toiminta lopetettiin 2009. Sen jälkeen tiloissa on toiminut muun muassa rengasliike. Nyt nelikerroksisen rakennuksen omistaa Suomen Erityisasunnot Oy, joka rakennuttaa sinne yhteensä 34 tukiasuntoa. Yksiöt ovat…

Kaupinojan vedenpuhdistamon

Kaupinojan vedenpuhdistamon kapasiteetti moninkertaistuu

Tampereen Veden Kaupinojan vedenpuhdistuslaitos Näsijärven rannalla on tuottanut kaupunkilaisille puhdasta vettä jo vuodesta 1928. Vuonna 2011 aloitettiin laitoksen iso saneeraus- ja uudisrakentamisprojekti, jonka ansiosta siitä tulee Tampereen toinen päävedenottamo Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen rinnalle. Koko laitoksen saneerauksen pitäisi olla valmis syksyllä 2016. Laitoksen uudisrakennuksena tehty siipiosa noudattelee ulkoasultaan alkuperäistä vuonna 1928 rakennettua funkistyylistä rakennusta. Viisikerroksiseen 800 neliömetrin…

Paritalon ryömintätila korjattiin toimivaksi

Pornaisiin 1980-luvun lopulla valmistuneen paritalon saneeraus aloitettiin kevättalvella 2015 korjaamalla alapohja. Ryömintätilaan oli kertynyt kosteutta, koska tuuletus ei ollut toiminut. Ryömintätilan sisäpuolisessa kosteussuojaamisessa käytettiin nyt Isodrän Kross -menetelmää. Pornaisten paritalosaneeraus on yrittäjä Mika Haaviston mukaan HT Rakennuspalvelu Ay:lle varsin tyypillinen kohde. Iso osa yrityksen työkannasta on juuri korjausrakentamista: pientaloja, paritaloja, rivitaloja. Pornaisten kohteessa alapohja uusittiin kevättalvella.…

Vesitiiviit rakenteet Vandex­-tuotteilla – Kolmen asuinrakennuksen ja parkkihallin kokonaisuus

Yksi Espoon Saunalahden nopeasti kasvavan uuden asuntoalueen työmaista on asuinkerrostalotyömaa Magneettikatu 14:ssä. Lujatalo Oy:n urakoimassa kohteessa kolmesta rakennuksesta ja parkkitalosta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus Kolmesta asuinkerrostalosta ja niiden kyljessä olevasta parkkitalosta muodostuu yhtenäinen kokonaisuus. Havainnekuva Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Oy Vastaava mestari Ari Mohell luotsasi heinäkuussa Magneettikatu 14:ssä noin 30 henkilön työmaata. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin…

Pihan kaivumassat täyttöihin – Linjasaneeraus tiiviissä kaupunki­ympäristössä

Helsingin Punavuoressa on meneillään vuonna 1960 valmistuneen asuinkerrostalon linjasaneeraus. Sisäpuolisten töiden rinnalla saneeraus tarkoittaa mittavia töitä myös ahtaalla piha-alueella. Sepänkatu 3-5:ssä kellarin kosteuden- ja lämmöneristys toteutetaan Isodränillä. Toimivan rakenteen lisäksi tiiviissä kaupunkirakenteessa, ahtaalla sisäpihalla työskenneltäessä korostuu Isodränin sallima kaivumassojen uudelleenkäyttö. Sepänkadun linjasaneerauksessa kaivettiin rakennuksen koko ulkopuoli auki. Perusmuurin uusi Isodrän- levytys toimii sekä lämmöneristeenä että…

Perusparannusta ja täydennysrakentamista 50-luvun hengessä

Tampereen Rantaperkiön 1950-luvulla rakennettua kerrostaloaluetta perusparannetaan ja täydennysrakennetaan hallitusti. Talojen julkisivuissa säilyy 50-luvun arkkitehtuuri-ilme. Asunnot ja yleiset tilat sen sijaan saavat täysin uuden ja nykyaikaisia vaatimuksia vastaavan ilmeen. Vanhat kellarin lattiat purettiin ja uuden lattian alle asennettiin Isodrän-eristelevyt. Isodrän tulee myös sokkelien eristeeksi. Sääsuojien alla jokaiseen taloon rakennetaan lisäkerros. MK tänään -toimittaja vieraili Rantaperkiön peruskorjaustyömaalla marraskuussa…

Isodräniä huippuahtaisiin olosuhteisiin – Maamassat saatiin hyödynnettyä paikan päällä

Espoossa sijaitseva, 1970-luvulla rakennettu rivitalo on varsin tyypillinen korjauskohde. Painumat olivat rikkoneet salaojaputkia, kellareissa oli kosteusvaurioita. Maanrakennus Laatukaivuu Oy teki perusmuurin korjaukset huippuahtaissa olosuhteissa: 6 x 8 neliömetrin sisäpihalla kaivettiin 3,5 merin syvyyteen. Isodrän eristelevyjä käyttämällä maamassoja ei tarvinnut kuljettaa pois, vaan suurin osa voitiin käyttää uudelleen paikan päällä. Koneurakointia, maanrakennus-, viher- ja maisemointitöitä tekevän Maanrakennus…

Betonin jälkihoitoaine levitetään kätevästi lehtipuhaltimella

Espoon kaupunki rakennuttaa ja Graniittirakennus Kallio Oy urakoi monivaiheista Kaitaantie, Finnoonsilta ja Suomenlahdentie -hanketta. Urakka käynnistyi syksyllä 2013 ja valmistuu joulukuussa 2015. Hankkeeseen tarvitaan myös paljon betonia: esimerkiksi valettavia betonipintoja kertyy noin 27 000 neliötä. Betonin hallittu kuivuminen varmistetaan ja kutistumishalkeaminen estetään jälkihoitoaineella. Se levitetään heti valun ja tasoituksen jälkeen kätevästi lehtipuhaltimella. Monivaiheinen kadun- ja sillanrakennusurakka Espoossa…