Viipurin kaupunginkirjaston kunnostaminen on ollut pitkä projekti. Arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaa merkkirakennusta alettiin peruskorjata kansainvälisin voimin 1990-luvun puolessa välissä. Lähes 20 vuodeksi venynyt projekti valmistuu vuoden 2013 lopussa.
Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kaupunginkirjasto valmistui vuonna 1935. Pääsisäänkäynti Gustaf Welinin kuvaamana vuonna 1936. Copyright Alvar Aalto Säätiö.
Viipurin kirjasto valmistui vuonna 1935. Alvar Aallon suunnitteleman funktionalistisen kauden merkkirakennuksen kunto pääsi sotien jälkeen rapistumaan. Välillä se oli lähes 10 vuotta käyttämättömänäkin. Silloin rakennuksesta hävisivät myös irtoavat rakennusosat pronssiovista pääsisäänkäynnin vuolukiviin.
1990-luvun alussa Suomen ympäristöministeriö pyysi Alvar Aallon arkkitehtitoimiston apua kirjaston tutkimiseen ja korjausten suunnitteluun. Aallon leski, arkkitehti Elissa Aalto kollegoineen perusti tuolloin ympäristöministeriön avustuksella Viipurin kaupunginkirjaston ystävät entistämistyöryhmän. Se käynnisti kansainvälisen rahankeräyksen. Korjaushanketta hoitamaan perustettiin sittemmin Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys.
Ensimmäiseksi kunnostettiin iso lasi-ikkuna
Arkkitehti Tapani Mustonen / Arkkitehdit Mustonen Oy
Hyvä suunnittelijatiimi on enemmän kuin osiensa summa
Viipurin kirjaston peruskorjausta restaurointiyhdistyksen arkkitehtina vetävälle Tapani Mustoselle sekä restaurointi että Alvar Aallon kohteet ovat myös siviilityössä tuttuja juttuja. Helsingissä toimiva Arkkitehdit Mustonen Oy on näet erikoistunut juuri korjausrakentamiseen ja restaurointiin.
Aallon toimistossa työskennellyt Mustonen perusti kollegansa kanssa oman arkkitehtitoimis- ton vuonna 1991. Nykynimellä on toimittu vuodesta 2002.
”Suurin uudiskohteemme on ollut Porvoon Pelastuslaitos. Teemme siis kaikkea, mutta korjaaminen ja restaurointi ovat seitsemänhenkisen toimistomme leipälajimme. Siihen liittyen olemme tehneet sekä hankeselvityksiä, korjaussuunnitelmia että rakennushistoriaselvityksiä”, Mustonen kertoo.
Toimisto on tehnyt myös monta Aalto-kohdetta, esimerkiksi Jyväskylän kampuksen liikuntarakennuksen korjaussuunnittelu ja Imatran Kolmen Ristin kirkon hankesuunnittelu ja rakennushistoriaselvitys. Kulttuuritalon korjaus oli erityinen senkin takia, että Mustonen meni juuri sitä tekemään vuonna 1988 Aallon toimistolla.
”Yhteistyö ja hyvä tiimi”, Mustonen kiteyttää korjaushankkeiden ydinvaatimukset.
”Hyvä suunnittelijajoukko – arkkitehti-, rakenne-, lvis- ja sähkösuunnittelijat – on enemmän kuin osiensa summa. Sen kun kaikki tilaajat ymmärtäisivät, eikä valintaperusteena olisi pelkkä hinta”, Mustonen toivoo. Yhdeksi malliesimerkiksi toimivan tiimin tuloksellisuudesta hän nostaa Anjalankoskella sijaitsevan Tehtaanmäen koulun saneerauksen. Sekin on Aallon kohde, valmistunut vuonna 1940.
Tiilijulkisivut saavat alkuperäisen vaalean rappauspinnan. Työmaa kesäkuussa 2013. Kuva Tapani Mustonen
Arkkitehti Tapani Mustonen työskenteli 1990-luvun alussa Aallon toimistossa. ”Ensimmäisen kerran kävin Viipurin kirjastossa heinäkuussa 1991”, hän muistelee keväällä 2013 lähes 22 vuoden takaista vierailua, jolla olivat mukana myös insinööritoimisto Magnus Malmbergin Eero Pekkari ja Risto Paatela.
”Sillä tiellä olen edelleen. Ensimmäinen yhdistyksen tekemä korjaushanke toteutui vuonna 1994-95. Silloin kunnostettiin pääaulan vieressä oleva iso lasi-ikkuna. Sen jälkeen korjausta on tehty pala palalta. Koska rahaa on tullut tipoittain, työvaiheet on pitänyt miettiä tarkasti. Yhdessä venäläisten kanssa on pohdittu sopivat suupalat”, restaurointiyhdistyksen arkkiteh- tina toimiva Mustonen kertoo.
”Emme ole Viipurissa mestaroimassa, vaan saattamassa kirjastoa arvoiseensa kuntoon. Kirjasto ei ole museo, vaan käyttörakennus. Lähtökohta kunnostuksessakin oli alusta lähtien, että kirjaston pitää toimia koko korjauksen ajan”, hän korostaa.
Paikallisten alkuvaiheen epäluulot muualta tulleiden tarkoitusperistä ovat matkan varrella karisseet. Myös rahoituskuviot selkiytyivät viimein vuonna 2010, kun Venäjän federaatio päätti rahoittaa loppukunnostuksen. Rahoitusta oli vuosien varrella saatu eri puolilta maailmaa, niin yksityisiltä kuin yhdistyksiltäkin. Suomessa Opetusministeriö on ollut tärkeä rahoittaja.
Rakenneratkaisuissa sekä vanhaa että uutta
”Pääaulan viereinen iso ikkuna oli ensimmäiseksi työksi kolmella tapaa hyvä kohde: huonossa kunnossa, kustannuksiltaan oikean kokoinen, 50 000 markkaa, ja tarpeeksi näkyvä. Sen kunnostaminen kertoi kaikille, että hanke on oikeasti käynnistynyt”, Mustonen kertoo.
”Myöhemmin, kun vähitellen edettiin vesikatolle, moni kysyi, miksei huonokuntoisille rapatuille julkisivuille tehdä mitään. Vastasimme, että se olisi ollut liian helppo ratkaisu. Ulkopuolisista olisi näyttänyt, että koko kohdehan on kunnossa. Eikä kirjasto enää tarvitse rahaa korjauksiin.”
”Välillä tuskaisaa, samalla silti palkitsevaa”, hän kuvaa vuosien hanketta. Mietittävänä ja päätettävänä on ollut lukuisia pieniä ja isoja asioita sekä linjanvetoja. ”Alkuperäinen rakennustapa on ollut ihan hyvä, samoilla periaatteilla on viety peruskorjausta eteenpäin.
Työn aikana vastaan on tullut erilaisia alkuperäisessä rakennusvaiheessa tapahtuneita rakennusvirheitä tai muuten rohkeita rakenteita. Tällaisten rakenteiden ja yksityiskohtien pohtiminen onkin hankkeen yksi mielenkiintoisimpia asioita. Neuvostoaikana myös toiminnallisia ratkaisuja oli muutettu, kuten muutettu aulan vaatesäilytysjärjestelmiä, tehty ovia ja muutettu kirjaston osastojen palvelutiskejä. Niiden osalta piti päättää, mitä palautetaan entiselleen, mitä jätetään.”
Luonnollisesti pintarakenteet on jouduttu suurelta osin uusimaan. Esimerkiksi kellarin sliipattuja betonilattioita on kuitenkin voitu säilyttää, samoin porrashuoneiden marmorimosaiikkeja. Lisäksi yhteen porrashuoneen päätyyn on jätetty näkyville vuosien kuluessa tehdyt erilaiset rakennekerrokset.
Paljon käsityötä
”Esimerkki alkuperäisestä rakennevirheestä olivat ulkolasit. Alkuperäisenä rakentamisajankohtana ne oli tapana tehdä kiinteiksi. Koska ulko- ja sisälasin välissä ei ole tuuletusta, sisälaseissa pitää olla äärimmäisen hyvä tiivistys. Paikalle pohdittiin lämpölasielementtejä, mutta päädyttiin kunnioittamaan ja toistamaan tärkeässä paikassa alkuperäistä ratkaisua. Toteutus tehtiin erittäin huolellisesti ja saavutettiin hyvä tiiviys. Samaa rohkeaa filosofiaa ei voitu toistaa kattopinnoissa vaan katot tehtiin tämän päivän tekniikalla käännettyinä rakenteina. Räystäiden salliman pienen pelivaran takia eristepaksuus on tosin pienempi, noin viisi senttiä, ja sen päällä on valetut betonilaatat”, Mustonen kertoo esimerkkejä linjanvedoista.
Ensimmäisiä hankkeita teki pieni suomalaisurakoitsija, työntekijät olivat pääosin virolaisia. Välivaiheessa muun muassa vesikatot teki paikallinen urakoitsija. Tällä hetkellä työmaa pyörii pietarilaisrakentajien voimin. Työmaan vahvuus on yli 50 henkilöä.
”Venäjällä osataan hyvin vanhan, 1700- ja 1800-luvun rakennusten korjaaminen, funkisrakentaminen sen sijaan on siellä ollut vähäistä. Niinpä monia työtapoja on kehitetty yhdessä kokeillen. Kädentaitoahan heillä on”, Mustonen toteaa.
Sokkelit eristetään Isodrän-levyillä
Meneillään on nyt kirjaston viimeinen korjausvaihe: ”Nyt korjataan kaikki se mitä ei ole vielä kunnostettu, myös infrapuoli, kun tontin salaojitus ja viemäröinti uusitaan. Rakennuksen ympäriltä poistetaan enimmillään puolen metrin maakerros”, Mustonen kertoo keväällä 2013.
”Korkealla olevan pohjaveden hallitsemiseksi on tehty paljon suunnittelutyötä. Vedestä ei päästä eroon, mutta nyt sitä pystytään kontrolloimaan: alapohjien alle mahdollisesti tuleva vesi pystytään osin juoksuttamaan kunnostettuun pumppukaivoon”, Mustonen taustoittaa. ”Onneksi kirjaston painelaatat on aikanaan tehty hyvin. Halkeamiakin tosin on ollut, joten vettä on päässyt tihkumaan kellariin niistä ja läpivientien kohdilta.”
”Uutta sokkelin eristysjärjestelmää pohtiessa haimme ratkaisua, jossa perusmuuri pystyy toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lähtökohtana, perustilana, oli kuivalla kaudella kellarin lattian tasolla oleva veden pinta. Välillä syntyy kuitenkin vääjäämättä tilanne, jolloin rakennuksen ulkopuolella vedenpinta nousee ja taas laskee. Silloin sokkelieristysjärjestelmä on toimittava niin, että runko pystyy kuivumaan.”
”Koska kirjastossa on vanhat painelaatat pohjalla, moni vedeneristysjärjestelmä olisi aiheuttanut rungolle tuplaeristyksen, joka taas olisi aiheuttanut rakenteisiin lisää kapillaarisuutta. Haimme ratkaisua, jossa rakennus saadaan hengittämään itsensä kuivaksi niin alhaalta kuin mahdollista”, Mustonen kertaa valintaprosessia.
Lisäksi haluttiin rakenne, jota ei tarvitse ankkuroida kovin kiinteästi rakennuksen ulkopuolelle.
Perusteellisen pohdinnan ja vertailujen jälkeen päädyttiin käyttämään sokkelin eristämiseen Isodrän -levytystä, joka kirjastossa tuntuu juuri oikealta ja luonnollisimmalta vaihtoehdolta. ”Itselleni ja urakoitsijallekaan tuote ei ollut tuttu, joten kävimme myös Muottikolmiossa tutustumassa siihen”, hän kertoo.
Syksyllä ennen roudan tuloa Isodrän -levyt asennettiin kirjaston länsipuolelle. Keväällä asennetaan loput. ”Työ on sujunut hyvin”, Mustonen kiittelee ja kertoo arvostavansa korjaushankkeissa mahdollisimman yksinkertaisia, kevyesti asennettavia järjestelmiä, jotka tarvittaessa pystytään helposti myös poistamaan.
Yhteistyökuviot muotoutuvat
Ympäristöministeriön virkamiehet Mikko Mansikka ja Jussi Rautsi olivat tutustuneet kulttuuriyhteyksiensä kautta arkkitehti Sergey Kravtsenkoon, joka oli Leningradilaisen instituutin palkkalistoilla määrätty tutkimaan Viipurin kirjastoa. YM kiinnostui aiheesta ja pyysi Aallon toimistoa ja Insinööritoimisto Malmbergia tutkimaan kirjaston tilaa alkukesästä 1991.
Viipurin kirjaston tukena oli alun perin pieni Viipuri-työryhmä, josta myöhemmin kasvoi nykyinen Viipurin kirjaston Suomen restaurointiyhdistys. Viipurin kirjaston ystävät taas oli Elissa Aallon kulttuuriystävien parista kokoon kutsuma Viipurin kirjaston ystävät ry. Alussa oli ajatus että mm. rahankeruu voitaisiin järjestää Viipurin kirjaston ystävien kautta, mutta tuo ei luonnistunut ja niinpä restaurointiyhdistyksenkin piti rekisteröityä. Noin kymmenen vuotta sitten ystävät sulautuivat Viipurin kirjaston restaurointiyhdistykseen.
Yhdistyksen puheenjohtaja on arkkitehti Eric Adlercreutz ja operatiivista puolta hoitavat arkkitehdit Maija Kairamo, Leif Englund ja Tapani Mustonen.
Ystävät aloittivat rahankeräyksen ja perustivat ns. kansainvälisen komiteankin Viipurin kirjaston tueksi.
